Lämpöä rintamalle sukkaprojektissa ovat jo mukana Karkkilan ja Varkauden yhdistykset haastaen sukkaprojektiin muita yhdistyksiä.Ukrainassa tarvitaan yhä apua.
Etusivu
Tervetuloa Joensuun Eläkeläiset ry:n kotisivuille
Jo vuodesta 1959 lähtien toimintaa eläkeläisten hyväksi!
Olemme Joensuun vanhin puolueisiin sitoutumaton kansalaisjärjestö. Toimintamme perustuu tasa-arvoon, ihmisarvon kunnioittamiseen ja solidaarisuuteen heikompia kohtaan. Puolustamme erikoisesti pienituloisten ja vähäosaisten eläkeläisten etuja, yhteistyössä muiden sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöjen kanssa.
Kuulumme valtakunnalliseen Eläkeläiset ry nimiseen keskusjärjestöön, joka on mukana Eläkeliittojen etujärjestö EETU ry:ssä. EETU on eläkeläisjärjestöjen yhteistyöelin ja keskittyy eläkeläisten valtakunnalliseen edunvalvontaan.
Joensuun Eläkeläiset ry on mukana paikallisen Ruplan Eläkeläisyhteisön toiminassa. Järjestämme yhdessä mm. kerhotalon kunnostustalkoita. Yhteiseen toimintaan keräämme varoja järjestämällä tansseja.
Kunnalliseen hallintoon yhteydenpito hoidetaan pääosin vanhusneuvostojen kautta ja osin suorien yhteydenottojen kautta.
- Toimimme riittävän eläketurvan ja laadukkaiden palvelujen puolesta.
- Vaadimme eläkeläisten äänen kuulemista yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
- Tarjoamme mukavaa yhdessäoloa, harrastustoimintaa, teatteri- ja kylpylämatkoja ym.
Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
Kerhot kokoontuvat Kerhotalolla Sairaalakatu 27:ssa jollei toisin mainita.
Jäsenmaksu 20 euroa, josta lähetetään lasku.
Ajankohtaista
”Siilinjärven Säpinät” to 4.9.
Siilinjärven Säpinöiden ilmoittautumisaikaa jatkettu.
Jäsenetu Kuntokeskus Energyn kuntosalille
Jäsenetu Kuntokeskus Energyn kuntosalille Joensuun Eläkeläist ry:n jäsenille arkisin, vastaanoton ollessa auki klo (9)10 – 14 välillä.